pennut


On tämä kissojen kasvattaminen kyllä ihanaa ja kamalaa. Vaikka kuinka tietäisi, että pennun tuleva koti on niin hyvä ja huolehtiva kuin on mahdollista, tuntuu silti pennusta luopumisen jälkeen siltä kuin sydän olisi nyljetty. Noh, se tunne menee kyllä ohi parissa päivässä, ja sitten voi myhäillä tyytyväisenä siihen, että kasvatti on […]

Metallipentue maailmalla


Ansalla on laskettuun aikaan enää 12 päivää, tai 13, riippuen millä tavalla laskee. Varmaankin 18.-20.9. viikonlopun aikana se synnytys tapahtuu. Emännällä on lomapäivä perjantaina, ja isäntäkin aikoo järjestää niin, että pääsee töistä lähtemään vaikka kesken päivän, jos puhelinsoitto tulee. Laitoimme Ansalle pahvilaatikon synnytyspesäksi makuuhuoneeseen. Laatikko on sama kuin Nasulla, kontaktimuovilla […]

Odotusta vaan


Jyväskylän näyttely viime sunnuntaina oli metallipentueen ensimmäinen, ja kaiken kaikkiaan hieno kokemus. Kaikki pennut saivat ex1-arvostelun sekä paljon ihailuja tuomareilta. Lillistä tuomari tykkäsi niin paljon, että piirteli arvostelusetelin täyteen isoja sydämiä. Leo pääsi lisäksi tuomarin parhaan pennun valintaan, mutta hävisi toiselle ocicat-pennulle. Ihan oikea kissa meni jatkoon – onhan Leo […]

Näyttelyn jälkeistä elämää



Tervetuloa Jyväskylään Killeriin tänään, sunnuntaina 30.8. KES-KIS järjestää kaikkien rotujen kissanäyttelyn, jossa myös meidän Metallipentueemme on ensimmäistä kertaa esillä! Lilli-neiti lähteekin näyttelystä uuteen kotiinsa Turkuun. Toivottavasti bongaisimme Teriksellekin oman ihmisen näyttelyssä. Nyt nukkumaan, ja huomenna kiva päivä edessä! 🙂

Jyväskylän näyttely


Luethan sinäkin blogia jo kotisivujemme www.northalla.fi kautta? Ansalla on noin neljä viikkoa vielä laskettuun aikaan, siis sen raskaus on vähän yli puolenvälin. Sen kyljet ovat jo nyt tosi pullean näköiset – jos pitäisi veikata niin sanoisin että on parillinen määrä pentuja, mutta väärin ja oikein arvaaminen on yhtä helppoa. Mielestämme […]

Ansa vaan paisuu


http://www.northalla.fi/ Eilen pennuilla oli toinen eläinlääkärikäynti. Lääkäri tarkisti pennut, rokotti toiseen kertaan, ja kaikille laitettiin mikrosirut niskanahan alle. Kaikki pennut todettiin kaikin puolin terveiksi ja hyväkuntoisiksi. Leolla oli jo kiveksetkin paikallaan pusseissa, ja Terikselläkin kuulemma matkalla lopulliseen sijaintiinsa, tuntuivat melkein kasseissa jo. Lillillä kiveksiä ei todettu, mikä oli hyvä asia. […]

Toinen piikitys metallipentueelle



Huom. Osoitteessa http://www.northalla.fi/ on nyt koko kissaronkka! Nasun metallipennut täyttävät tänään 11 viikkoa. Aika kuluu nopeasti, ja nyt alkaa jo tuntua haikealta että luovutusikä lähestyy. Onneksi sentään Lillille on loistava sijoituskoti tiedossa Turussa. Mikä parasta, siellä odottaa leikattu ocicat-poika jo innokkaana uutta leikkikaveriaan. Siinä sitten täplät vilisevät silmissä… Vielä kun […]

Pilkkupaidat kasvavat


(Kiitos kommenteista – siirsin kuvat omalle palvelimelle koska Picasan kanssa niiden näkymisessä oli ongelmia. Mikäli edelleen jotkut kuvat eivät näy, ilmoitattehan kommentilla tai ocicat @ northalla.fi. Kiitos!) Metallipennut ovat edelleen hurjassa kasvussa. Painot ovat pojilla 1,4 kg luokkaa, ja Lillillä noin 1,1 kg. Kaikki ovat innokkaita lihansyöjiä; porsaan sydän, jauheliha […]

Pentujen rotankarva


Nasun pennut täyttivät tiistaina 8 viikkoa, ja tänään ne pääsivät ensimmäistä kertaa automatkalle, tosin hyvin lyhyelle sellaiselle. Kävimme eläinlääkärillä, pennut tutkittiin ja rokotettiin kolmoisrokotteella ensimmäistä kertaa. Kaikki sujui hyvin, pennut olivat reippaita ja rokotukset annettiin jokaiselle ”takamasmaloon” kuten eläinlääkäri kohtaa oikeaoppisesti nimittää. Seuraava rokotus on kolmen viikon päästä, ja samalla […]

Piikki pyllyyn



Olemme parhaillaan ajamassa Helsinkiin hakemaan Ansaa kotiin. Se onkin saanut viettää mukavan seksiloman Damin kainalossa. 🙂 Toivottavasti lomailu tuottaa kaivatunkaltaista tulosta, ja saamme maailmaan syyskuun lopulla terveitä pilkkupaitapentuja. Damin omistajat kertoivat, että pariskunta tulee (Ansan alkusähistelyn jälkeen) loistavasti toimeen – puskevat ja hellittelevät. Saapa nähdä, malttaako tyttö lähteä kotiin lainkaan. […]

Ansan etelänmatka