Vuosi on vaihtunut, ja ääntä riittää tässä talossa. Ansa-neiti juoksee nyt jo seitsemättä päivää kauniisti (not) mouruillen. Olen jo kolmena päivänä sanonut miehelle, että huomenna on varmaan viimeinen päivä. Yleensä Ansan juoksut ovat olleet 5-6 päivää, joten puolimaratonia mennään… Leo-poika puolestaan on pentujen lähdön jälkeen alkanut mouruilla – jos mahdollista – Ansaakin pahemmalla äänellä. Selvästi pikkukolli on iässä, jossa kollin mouruamisgeeni aktivoituu. Leon nauku kuulostaa todella siltä, kuin kaverilla ei olisi yhtään nuottikorvaa. Virheellinen tenori pienellä raspi-bonuksella.
Onneksi Leo ei vielä välitä tädistään muuten kuin maitobaarina, vaikka kiihkeä täti tyrkyttää peppuaan. Olemme silti pakotetut laittamaan kissat eri huoneisiin aina kun emme voi pitää niitä jatkuvasti silmällä. Sehän tietysti on vähän kurjaa, sillä nyt talossa on kolme kissaa, ja aina joku joutuu olemaan yksin. Onneksi ihmisillä on vielä tämä viikko lomaa, joten yksinoloja ei tule kovin paljoa. Ansaa ei voi vielä steriloida, koska sen nisissä on vielä maitoa. Maidon pitää olla kokonaan poistunut nisistä ennen kuin eläinlääkäri suostuu leikkaamaan kissan, sillä muuten verenvuoto- ja infektioriski ovat suuremmat.
Ansan pennuilla kuuluu menevän hienosti. Juno on tehnyt tuttavuutta kotikissa Parvosen kanssa, ja pitää kuulemma tiukasti kiinni oikeudestaan riittävään ruokailuun. Vili puolesstaan bengalikissa Gordonin aisaparina mennä vipeltää ja keksii kolttosia. Ensi viikonloppuna Vili on
SUROKin näyttelyssä ensimmäistä kertaa. Tervetuloa katsomaan! Monni ja Poppi ovat kahdestaan sopeutuneet lapsiperheen elämään, ja painiskelevat hirmuista sisarpainia. Poppi on jo vetänyt bravuurinsa
”kämmenelle nukahtaminen” uuden isäntänsä kanssa, joten hyvässä vauhdissa on ihmisten kietominen tassuvarpaan ympärille.
Joissain kissaperheissä voidaan todistetusti elää niin, että pienet koriste-esineet, taulut, sähköjohdot, purnukat ja jopa viherkasvit ja kukat saavat pysyä paikoilla, joihin ihmiset ne viisaudessaan ovat laittaneet. Jostakin syystä tämä ei ole toiminut meillä ensinkään. Näyttäisi, että ihmiset joutuvat jatkuvasti ponnistelemaan älynsä äärirajoilla voittaakseen kamppailun kissojen kanssa talon materian herruudesta. Mutta tänään voin ylpeänä esitellä erästä taisteluvoittoani, jonka sain pitkän etsiskelyn jälkeen hankittua Etolasta:
Hei, enhän mä pääse nyt hoitamaan näitä tulppaaneja ollenkaan! Nuo lehdethän rehottavat ihan liikaa kukintojen edessä. Miksi nää on laitettu tuon lasitörpön sisään? Epäreilua… kostoksi laulan semmoisen oratorion ensi yönä, että naapurit muistelevat sitä vielä ensi kesänäkin.
Näin jälkeenpäin paljon tuohon tarkoitukseen sopivia jättilyhtyjä Kodin Ykkösessä. Tämä vinkiksi, jos joku etsiskelee…