Sunnuntaina veimme veljekset Vilin ja Junon uusiin koteihinsa Kannelmäkeen ja Etelä-Haagaan. Tosi kivat kodit ne saivat, molemmilla kissakaveri vauhdikkaisiin leikkeihin. Toivotamme koko elämän mittaista onnea perheille!
Meillä oli vähemmän kiva kotiinpaluu sunnuntaina, kun huomasimme että joku kissoista oli löytänyt reppuun kiinnitetyn heijastimen, ja sen kiinnitysnaru oli muuten kadonnut, paitsi 5cm pätkää joka löytyi lattialta. Otti päähän ihan hirveästi, kun olemme kyllä tietoisia tästä kissojen naruviehtymyksestä, ja olemme tosi varovaisia kaikkien narujen ja johtojen kanssa. Miten lieneekään reppu unohtunut lattialle. Kyllä otti pannuun, ja syyttävä sormi osoitti tietenkin meihin itseemme.
Noh, koska kaikki illalla voivat hyvin ja söivät, emme voineet tehdä mitään. Maanantaiaamulla sitten Monni oksenteli, ja yhden oksun mukana tuli juuri sitä narua. Harmi kyllä vaikutti siltä, että kaikki naru ei tullut – tai sitten sitä on vain jossakin muualla. Monni kökötteli vain eikä halunnut syödä, joten eläinlääkäriin mars. Vähän ennen lääkäriaikaa Monni palasi normaaliksi, leikki ja juoksenteli. Lääkärissä Monni tutkittiin ja röntgenkuvattiin kevyesti rauhoitettuna, mutta mitään hälyttävää ei suolissa näkynyt. Naruhan voi kuroa ja leikatakin suolet pahasti, joten tosissaan nuo hommat on otettava.
Saimme lääkäriltä vain ohjeeksi seurata tilannetta (saan soittaa hänelle vaikka kesken jouluaattoiltaa, jos kisun tila on huolestuttava), antaa kissanmallasta ja PARSAA! Tuo parsan tarkoitus olisi, että sen kuidut kietovat narun itsensä ympärille ja auttavat tuomaan sen luonnollisesti ulos. Kaikeksi yllätyksekseni Monni, joka on pentueen nirsoin ruokailija, söi parsaa hyvällä halulla! Se söi maanantaipäivän aikana 3 tankoa valkoista säilykeparsaa, ”rihmoiksi” sormin vedettynä.