Vuotuiset arkistot: 2012


Tara synnytti tänään viisi pentua: 3 suklaatäplikästä tyttöä, 1 ruskeatäplikkään pojan ja 1 ruskeatäplikkään tytön. Kaikki voivat hyvin. Katso kuvia facebook-sivuiltamme (linkki oikealla ylhäällä) ja myöhemmin myös blogistamme.

Taralle on tullut painoa noin 700g lisää. Suunnilleen saman verran kuin Ansalla samassa vaiheessa, ja painokäyrän kulmakerroin menee samaa rataa… saammeko siis odottaa neljää pentua? Päivä 41/65: Pennut tuntuvat selkeinä möykkyinä, mutta vielä emme ole havainneet liikettä.

Pentumaha, päivä 41


Taran kyljet paisuvat, ja enää on vajaa kuukausi laskettuun aikaan. Tara voi hyvin ja on oikea mamman sylikissa. Myös Hiutaleen-kissalaan odotetaan pentuja lähes päivälleen samaan aikaan, ja tämän pentueen isänä on komea kasvattimme Northalla Juniper.


Tässä Taran mahan kasvua seuratessani mieleeni tuli kirjoittaa vähän ruoka-asioistamme. Taran kylkien pullistuminenhan johtuu siis pennuista, joita odotetaan syntyväksi 24.4.2012. Alle kuukausi enää jäljellä, ja tämä raskauden loppuaika on juuri sitä pentujen kasvun aikaa. Tähän mennessä niistä on jo tullut lähes täydellisiä pikkukissoja, kaikki viiksikarvat ja varpaankynnetkin ovat jo olemassa. […]

Ruoka-asioita


Olemme tuoneet hopeatäplikkään naaraspennun Hollannista! Pikkuinen Ulpu-kissa on viralliselta nimeltään Mitha Goobita Yangatin, ja hänet on kasvattanut Els van den Berk. Ulpu asuu Eveliina Laineen luona Helsingissä kahden kissakaverin kanssa. Huomasithan, että meillä on facebook-sivutkin? Kuvia Löytyy sieltäkin…

Uutisia! Viime viikonloppuna toin 16-viikkoisen, hopeatäplikkään ocicat-tytön Suomeen Hollannista, Goobita Yangatin -kasvattajalta. Neitosen kutsumanimi on Ulpu, ja virallinen nimi Mitha Goobita Yangatin. Mitha tarkoittaa aboriginaalikielellä hiiltä, ja goobita yangatin merkitsee pientä villikissaa. Tyttö on todella kaunis ja luonteeltaan herttainen. Lentomatkankin se oli tosi kiltisti, oli osan matkaa sylissäni lentoemäntien luvalla, […]

Uutta verta!



Nuori, hurmaava naaraskissamme Tara oli tapaamassa sulhastaan Roopea viime viikonloppuna. Jos tärppäsi, niin odotamme pentuja syntyväksi noin 24.4.2012. Topspot LoneStar, OCI n 24 & Rollick Octavarium, OCI b 24, both pictures by Tessa

Tara oli viime viikonloppuna kylässä sulhasensa Roopen luona. Treffit lähtivät käyntiin erittäin mallikkaasti, ja alkumurinoiden ja -sähinöiden jälkeen kissat näyttivät tulevan todella hyvin keskenään toimeen. Roopen emäntä kertoi kuulleensa useita kertoja astumisen tapahtuneen, ja kerran nähneensäkin. Kerrassaan mainiot treffit siis, vaikkakin sekä naaras että kolli olivat ensikertalaisia. Hakiessamme Taraa kotiin […]

Pentuja odotettavissa?


Vuosi 2012 on lähtenyt käyntiin meluisissa merkeissä, nimittäin pikkuneitimme Tara huutelee kollipoikien perään minkä ehtii. Seuraava Northalla-pentue on suunniteltu tälle keväälle, tarkemmin ottaen syntymä ajoittuisi luultavasti huhtikuulle. Tara on ruskeatäplikäs ihanaluonteinen tyttö, kehrää ja pusuttelee non-stoppina. Taran hyviin puoliin kuuluu myös lihaksikas erinomainen vartalo, upeat täplät ja tikkaus sekä tyypillinen […]

Pentusuunnitelmia