Paijaa mua


Nasun treffeistä on nyt kaksi viikkoa, ja toivomme edelleen että neiti on siunatussa tilassa, Sen olisi nimittäin pitänyt aloitella juoksua viime viikonlopun aikana, mutta mitään merkkejä siitä ei ole. Sen sijaan Nasu on hirmuisen hellyydenkipeä, olisi sylissä vaikka koko ajan, ja kehrää moninverroin enemmän kuin tavallisesti. Kasvattaja-Maija sanoi tämän kuultuaan, että kyllähän se Nasu sitten tiineenä on, kuulemma ihan tavallinen merkki se hellyydenkipeys.

Ansa on oma tavallinen itsensä, juttelee (komentelee) kaiken aikaa. Sehän on jo vanha juttu, että Ansa osaa avata ovet, mutta huomasimme että se osaa myös nähdä, missä asennossa lukitussalpa on, eli kannattaako kahvassa roikkua vai ei. Niin fiksu kissa, että päihittää emäntänsäkin usein…

Lauantaina kävimme URK:n näyttelyssä vieraina, ja tapasimme paljon tuttuja ihmisiä sekä kissoja. Tosi kivaa oli nähdä myös Ansan ja Nasun veli Sani. Komea kanelitäplikäs poika, siskojaan paljon suurempi. Mutta naamasta kyllä huomaa suvun piirteitä, ensiksi löysin yhtäläisyyksiä Nasuun, ja joistakin ilmeistä tuli ihan selvästi Ansamaisuuksia läpi. Olisi kiva nähdä Trianna-siskokin jossain, samaten kuin tyttöjen äiti Lindy ja isä Egon.