Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu! Tänään tiistaina pennut ovat jo viikon vanhoja. Olemme punninneet ne kaksi kertaa päivässä, ja molemmat pojat ovat jo reippaasti yli 200-grammaisia, ja tyttökin varmaan tähän iltaan mennessä saavuttaa 200 g rajapyykin. Pentujen silmät ovat vielä kiinni, mutta eilen ne jo ottivat haparoivia ensiaskelia pentukopassa. No ok, vielä se tarkoittaa ”noustaan kaikkien raajojen varaan ilman että maha koskettaa alustaa, ja liikutaan kävelytyyliin, kunnes kellahdetaan kyljelleen”, mutta kohta jo varmaan enemmän… Pentukopan seinillekin koitetaan nousta.
Enhän vielä tullutkaan kertoneeksi synnytyksestä? Nasu aloitti aktiivisen vaiheen tiistai-illalla, Ansa-siskon avustamana. (Tai no… olihan siinä vaatimattomat kolme ihmistäkin valmiina auttamaan, mutta Nasu ne kaikki työt teki.) Ensiksi Nasu synnytti suklaatäpläpojan, joka tuli maailmaan häntä ja toinen takatassu edellä, eli ei ehkä helpoimmassa asennossa ensisynnyttäjälle. Nasu kuitenkin sai pojan punnerrettua pihalle, ja vaikka ensikertalainen olikin, pesi heti poikansa, joka suuntasi oitis maitoa imemään. Parinkymmenen minuutin tauon jälkeen alkoi syntyä sinitäpläpoika, joka sekin tuli takapuoli edellä, mutta vähemmillä kiroiluilla kuin ensimmäinen. Viimeiseksi, taas parinkymmenen minuutin tauon jälkeen, syntyi tyttö, joka tuli pää edellä ja helposti.
Suklaatäplikäs poika on pentueesta se aamuvirkku, herää ensiksi uniltaan ja suuntaa heti tissille. En tiedä, miten väritys mahtaa kehittyä kun pentu varttuu, mutta ainakin nyt sillä on hyvin lämpimän väriset täplät ja hännänpää, mutta käytännössä valkoinen tai hyvin vaalea pohjaväri. Pohjavärin tunnistamista (hopea vai ei-hopea) vaikeuttaa minun kokemattomuuteni lisäksi se, että karva on mm. mahasta ja tassuista hyviin ohutta, ja vaaleanpunainen iho paistaa läpi.
Sininen poika nukkuu vähän pidempään, mutta sitten kun se herää, on toimintaa luvassa. Siitä kasvaa isona varmasti suuren suuri kolli, ja ruokahalu on sen mukainen. Sillä on lapiomaisen isot tassut ja paksu hännän tyvi, sekä leveä päälakki kuten veljelläänkin. Tämän pojan väri on selvä, sinitäplikäshän se.
Tawnytyttö nousee samoihin aikoihin kuin sininen poikakin, eikä senkään ruokahalussa ole moitteen sijaa, mutta tavat ovat neitokaiselle sopivan hienostuneet. Pikkuneiti osoittaa jo viehkeän kissamaisia piirteitä venyttelyineen. Tytön täplät ja hännänpää ovat mustat, ja pohjaväri sekä alusvilla näyttäisivät ihan vaaleilta tai hyvin vaaleanharmailta, eli tämä tapaus voisi olla tawnyhopea. Tässä vielä kuva pennuista. Valitettavasti digipokkarilla on vähän turhan haastavaa saada kunnollista kuvaa hämärässä valaistuksessa.
Ylimpänä suklaatäpläkaveri, keskellä sininen teräsmies, ja alimpana köllii pikkuneiti.
Nasulla on ollut hirmuinen ruokahalu, mikä on hyvä, sillä sen on tehtailtava maitoa kolmelle. Pari ensimmäistä päivää sillä oli pelkkä äitirooli päällä, ja Ansaa harmitti kun leikkikaveri vaan hoiteli vauvoja. Mutta nyt siskokset taas leikkivät ja viettävät aikaa yhdessäkin.