Ansan pennut ovat nyt 1 viikon ja 4 päivän ikäisiä. Kaikilla pennuilla on ihanat mustat pippurisilmät! Poppi avasi näkymät maailmaan jo viime viikon lopulla, ja pojat viikonlopun aikana. Korvat ovat vielä aika lailla päätä vasten muilla, mutta Poppi jälleen edelläkävijänä on alkanut vähän nostaa niitä jo pystyyn, ja varmaan jo alkaa kuullakin ääniä.
Kuvassa vasemmalta Juno, Poppi, takana Monni takana sekä Vili selkä kameraan päin.
Pennut ovat kasvaneet hyvää vauhtia, ja painot tänään 254-283 g; Poppi pentueen prinsessana kevyin ja Juno tällä hetkellä painavin, mutta poikien sarja tosi tasainen. Ansa huolehtii lapsosistaan hyvin, ja Nasu käy välillä auttamassa pesemällä ja pissattamalla pentuja. Leokin on tosi kiinnostunut pennuista, haluaisi jo itselleen leikkikaveria, mutta vielä pikkuiset ovat turhan vauvoja sellaiseen.
Pennut ovat tällä viikolla jo ottaneet horjuvia ensiaskelia ja yrittävät kiipeillä pentulaatikon seinille. Parin viikon kuluttua meillä on odotettavissa melkoista hulinaa, kun pikkukisut lähtevät pesästä!
Pennut maitobaarissa tänään, vasemmalta Juno, Poppi, Vili ja Monni. Yritetämme ottaa pian uusia kasvokuvia vauvoista, niin pääsettte te lukijatkin näkemään pennut tarkemmin.