Ansan poikien iloisia kuulumisia 2


Iloisia uutisia, Ansan poika Vili on löytänyt uuden kodin ja muuttaa sinne ensi lauantaina. Uusi koti on Helsingissä, poika siis pääsee hyvin lähelle sisaruksiaan Monnia, Poppia ja Junoa. Tässä uudessa kodissa on noin 8-vuotias ocicat-rouva, jonka niinikään 8-vuotias ocicat-kaveri valitettavasti menehtyi keväällä. Vili pääsee siis toisen kissan kaveriksi, mikä on oikein hyvä asia. Ja oikein hyvältä tämä koti vaikuttaa muutenkin – niinkuin toki muutkin kodit, jonne kasvattejamme on muuttanut. Itselläni ja varmasti myös Vilin vanhalla omistajalla on helpottunut olo, kun uusi, rakastava koti löytyikin näin nopeasti.

Vilin velipoika Juno puolestaan on saanut jälkikasvua! Junon morsian Marple sai 25.5.2011 kolme terhakkaa pentua: ruskeatäplikkään pojan, suklaatäplikkään tytön ja kanelitäplikkään pojan. Koko perhe voi kuulemma hyvin, ja emo hoivaa pikkuisia asiaankuuluvalla hartaudella. Isoäiti Ansan käytökseen sen sijaan ei ole tullut minkäänlaisia mummomaisia vivahteita, vaan kolmevuotias kissatyttö on aivan yhtä vilkas kuin ennenkin, tosi leikkisä ja hellyydenkipeä. Onnittelemme lämpimästi Old-Indian-pentuetta ja toivomme ihania hetkiä pienten pentujen varttuessa!

2 ajatuksia aiheesta “Ansan poikien iloisia kuulumisia

  • Terhi

    Onnittelut kaikille sisarien pennuille ja pentujen pennuille je pentujen jne. Toivottelee veljenne Sani

Kommentointi on suljettu.