Nasu




Nasun valjastelukausi on avattu vihdoin. Nasu rakastaa ulkoilua valjaissa, mutta ei talvisaikaan, sillä silloin tulee liian kylmä. Nasun poika Leo sen sijaan on tottunut vaatimaan isännältään valjastelukierroksen ulkona joka päivä, satoi tai paistoi… Nasun kuvat on otettu 12.4. ja Leon kuvat 2.4. ja kyllä niistä huomaakin, miten kevät on edistynyt […]

Tassut mullassa



Nasu (IP Topspot Nasuada The Capable) morjestaa  Ansa (PR Topspot Angela The Knowing), melkein 6 vuotta Hei taas, hyvät blogimme lukijat! Pahoittelen, että olen tosi laiska kirjoittaja. Nyt ei tosin ole ollut ilmeemmin asiaakaan, sillä pentujen suhteen olemme viettäneet väliaikaa. Vuonna 2013 meillä oli kaksi pentuetta, Pirattipentue ja Vesipentue, ja […]

Tessa kävi meillä kylässä


Terveisiä Ruotsista! Olimme viime lauantaina Sollentunassa Tukholman liepeillä Speedcatin järjestämässä kissanäyttelyssä. Lähdimme perjantai-iltana laivalla Turusta Tukholmaan, ja lauantaina näyttelyn jälkeen suoraan laivaan ja sunnuntaiaamuksi Turkuun ja siitä kotiin Tampereelle. Mukana meillä olivat Tara ja Nasu. Viimeksimainitun edellinen näytelmä oli TUROK marraskuussa 2010, joten taukoa oli reilu 2 vuotta. Taralle sen […]

IP Nasu


Terveisiä taas Vekkulasta! Emäntä on ollut laiska kirjoittamaan, mutta eipä meille mitään ihmeempää ole kuulunutkaan. Kevät on saapunut, ja kissat haluavat viettää kaikki mahdolliset hetket joko ulkona valjastelemassa tai edes verkotetulla parvekkeella lintuja ja oravia vaanimassa. Nasu poseeraa kukkasten kanssa, ja kovasti on jotakin asiaa suklaarouvalla. Varmaan huutelee kärpäsille, että […]

Kevätvaljastelua



Olemme kovasti käyneet ulkoilemassa kissojen kanssa – tavoite olisi, että jokainen pääsisi kerran päivässä käymään valjastelemassa. Leo on vielä vähän arka kaikkia kovia äänia kohtaan ulkosalla, mutta tottuu kyllä hyvää vauhtia. Kohta jo lumet ovat sulaneet pihastamme pois, ja pääsemme syksyllä väliinjääneen haravointiurakan pariin… huoh. Leon mielestä voisi olla jo […]

Kevättä odotellessa


Nasu sitten tykkää leipomisesta. Etenkin siitä, kun uuni ei enää ole päällä, mutta liesitaso on ihanan lämmin pitkän aikaa. Vaikka ihmisen kädellä koittaen liesitaso olisi liiankin kuuma, ei se Nasua haittaa – ilmeisesti turkki eristää juuri sopivasti. Moderni uuninpankkokissa, meidän Liisukka. Huomatkaa Liedex-suoja lieden säätimissä… Ihan must ocicat-perheessä!

Ei lämmin luita riko


Kuulumisia pitänee jälleen kertoilla, etteivät blogin lukijat luulisi meidän vallan nukahtaneen. 🙂 Tammikuu hurahti jo ohi, Ansan juostessa (=huutaessa) joka toinen viikko. Mouruihin osallistui myös Leo, joka käytöksestään päätellen olisi jo täysin valmis tositoimiin tyttökissojen kanssa – vaikka sitten oman tädin… Kollipoika on nyt 8 kk ikäinen. Onneksi se ei […]

Mouruja lumen keskeltä



http://www.northalla.fi/ Eilen pennuilla oli toinen eläinlääkärikäynti. Lääkäri tarkisti pennut, rokotti toiseen kertaan, ja kaikille laitettiin mikrosirut niskanahan alle. Kaikki pennut todettiin kaikin puolin terveiksi ja hyväkuntoisiksi. Leolla oli jo kiveksetkin paikallaan pusseissa, ja Terikselläkin kuulemma matkalla lopulliseen sijaintiinsa, tuntuivat melkein kasseissa jo. Lillillä kiveksiä ei todettu, mikä oli hyvä asia. […]

Toinen piikitys metallipentueelle