Nasu treffeillä


Arvioni meni päivällä pieleen. Nasu alkoi juosta aikaisin lauantaina, ja tänään pääsimme sunnuntaiajelulle Kauniaisiin ja takaisin. 

Aamulla, kun Nasu tuli tavalliseen tapaansa minua herättelemään suurella hellyydellä ja kehräyksellä, ei se vielä aavistanut, mikä sitä odotti. Mutta kyllä kissa on viisas: jostakin se käsitti juuri ennen kuljetuskopan esille tuomista, että juuri sen on paras mennä visusti piiloon. Kaksi ihmistä sai juuri ja juuri vastaan pyristelevän Nasun suljettua koppaansa, jossa se naukui ihan koko matkan perille saakka. Kuvassa Ansa ihmettelee, minne se sisko katosi… Ja miksi häntä ei huolitakaan mukaan matkalle?

Kieltämättä vähän sydämestä kouraisi jättää oma kissa sille vieraaseen paikkaan – vaikka sielläkin se tietysti saa hyvää hoitoa (seurasta puhumattakaan). Perillä sulhasen kotona Nasu äsäkästi suhisteli ja murisi Toni-kolille. Kolli olisi ollut kiinnostunut tekemään tuttavuutta heti, mutta Nasua ujostutti. Jätimme pariskunnan rauhassa oleskelemaan, ja muutaman tunnin kuluttua saapuikin Tonin emännältä tekstiviesti, että ensimmäinen astuminen oli jo tapahtunut! Toivottavasti pariskunta jatkaa samaa rataa ainakin puolenkymmentä kertaa vielä illan ja yön aikana, niin että pääsemme huomenna työpäivän jälkeen hakemaan tytön takaisin kotiin.
Ansa-parka… Taitaa etsiskellä siskoaan, kävelee pitkin taloa ja huutelee ruosteista saranaa muistuttavalla äänellään. Toki osa huuteluista liittyy kiimaan; sekin alkoi juosta lauantaina. Mahtaa olla yksinäistä olla päivän verran ainoana kissana! 
27.5. olisi sitten laskennallisesti jännittävä päivä – toivottavasti saamme terveitä pentuja maailmaan silloin!