Kotona asuvat leikatut kissamme


Gubbe (SC FI*Northalla Blackbeard)

hopeatäplikäs uros
s. 17.4.2013

sukutaulu Pawpedsissa
kissan tiedot Procatissa

Gubbe oli niin lupaava pentu, että sen oli jäätävä meille. Gubbe on saanut kutsumanimensä isänsä ÄIJÄn kunniaksi samalla tyylillä. Gubbe on ollut isänä kahdelle pentueellemme, Tuli- ja Ilmapentueelle, joissa onkin ulkonäöltään ja luonteiltaan aivan ihania ocicateja. Lisäksi Gubbe on toiminut isäkissana Somalinnan-kissalan yhdelle pentueelle. Nyt Gubbe on siirtynyt onnellisen konsultin virkaan ja odottelemaan lastenlapsiensa syntymää.

Leo (GIC FI*Northalla Viking Bronze)

suklaahopeatäplikäs uros
s. 26.5.2008

sukutaulu Pawpedsissa
kissan tiedot Procatissa

Leo on SUURI ja komea, pitkähäntäinen lumileopardimme. Ocicat ry:n oci-erikoisnäyttelyssä marraskuussa 2010 Leo valittiinkin suurimmaksi elegantiksi urokseksi, punnitustulos silloin 6,5 kg ja ikä 1,5 vuotta. Sen luonne on rakastettava ja kiltti, mutta iltariehun aikaan vauhtia löytyy niin paljon, että Leo kimpoilee seinästä toiseen kuin kumipallo. Leo rakastaa etenkin leluja, joissa on ohuen vaijerin päässä tupsu tai perhonen, sekä tietenkin laserpointterin täplän jahtaamista. Sen ehdoton lempiruoka on porsaan sydän – mitä enemmän, sen parempi! Leo on leikattu tammikuussa 2011, mutta sitä ennen siitä tuli syyskuussa 2010 neljän pennun ylpeä isä.

Ansa (PR FIN*Topspot Angela The Knowing)

suklaatäplikäs naaras
s. 16.2.2008

sukutaulu Pawpedsissa
kissan tiedot Procatissa

Ansa on suklaatäplikäs, ocicatiksikin erittäin touhukas kissa. Ansa osaa avata talon kaikki ovet, kaapit ja lokerot. Välillä tuntuu, että Ansa päihittää älykkyydessä meidät ihmiset. Ansan lempipuuhaa on leikkiä huiskuilla ja nauhoilla, hätätilassa kelpaa myös kaverin häntä. Ansa myös kiipeilee ahkerasti, vaikkapa verhotankojen tai oven päällä… Ansa on puupentueen emo, mutta on jo steriloitu eli ei saa enää pentuja. Kiitos paljon, Topspot-kasvattajat Maija ja Sven Markelin, kun luotitte meille ensimmäiset, erittäin rakkaat ocicatimme, Ansan ja Nasun!

Nasu (IP FIN*Topspot Nasuada The Capable)

suklaatäplikäs naaras
s. 16.2.2008

sukutaulu Pawpedsissa
kissan tiedot Procatissa

Nasun nimi pitäisi olla Nasuada The Gentle – kyseessä on varmasti maailman kiltein ja pehmoisin ocinaaras. Nasu rakastaa mahan paijailua, mutta inhoaa nuuhkimista ja nenän tuhinaa. Nasu on kissojen matriarkka ja pomo. Kesäisin sen lempipuuhaa on ulkona valjastelu, ja etenkin kärpästen pyydystäminen! Nasu on metallipentueen emo, mutta sittemmin päässyt viettämään kastraattirouvan leppoisia kissanpäiviä. Kiitos, Maija ja Sven, näistä ihanista suklaatäpläsisaruksista!